Ne, joita on vaikein rakastaa, ovat usein niitä, jotka tarvitsisivat rakkautta eniten. Meiltä löytyy sellainen poika. Hän on usein vaikea. Hän tekee usein asioita, jotka ärsyttävät ihmisiä, jopa vihastuttavat. Saavat ihmiset tuntemaan negatiivisia asioita tekijäänsä kohtaan.
Hän käyttäytyy usein tilanteeseen sopimattomasti. Hän huutelee kirosanoja. On levoton. Ei osaa olla hiljaa silloin kun pitäisi. Oikeastaan hän pitää eniten ääntä juuri silloin, kun ei pitäisi. Hän on jatkuvassa liikkeessä. Hän ei istu pulpetissa paikoillaan, vaikka opettaja kehottaisi häntä sataan kertaan tekemään niin.
Hän hakee jatkuvia aistiärsykkeitä, hänen tarvitsee tuottaa jatkuvaa ääntä ja liikettä pitääkseen itsensä vireänä. Hän stressaantuu ja ahdistuu herkästi, jos häneen kohdistetut odotukset ja vaatimukset tuntuvat ylivoimaisilta. Ja usein ne tuntuvatkin. Ja kun hän stressaantuu ja ahdistuu, hän alkaa huutaa, kiroilla, riehua, karkailla, jumittuu erilaisiin liikesuorituksiin, hakee aikuisen apua ja huomiota kaikilla sellaisilla tavoilla, mitkä saavat aikuisen ärsyyntymään, suuttumaan, vihastumaan.
Mutta kun tämän pojan kohtaa oikein, hänestä saa parhaan ystävän, mitä mahtavimman keskustelukumppanin, upean pohdiskelijan. Hän on lahjakas, joissain asioissa jopa huippulahjakas. Hän lukee iltaisin tietokirjoja, hän puhuu englantia vaikkei kukaan ole sitä hänelle opettanut. Hän on musikaalinen ja hänellä on maailman paras muisti. Hän muistaa vieraiden kielien sanat lopun elämäänsä, kun on kerran jonkun sanan kuullut. Hän on hyvä ja lojaali ystävä jokaiselle, joka on ystävä hänelle.
Tämä blogi kertoo tällaisesta pienestä pojasta.
Meidän Jessemme on 9-vuotias kolmasluokkalainen. Hän käy koulua pienluokalla lähikoulussa. Hän on täysin erilainen kuin kukaan muu tuossa koulussa, hän poikkeaa muista pienluokkalaisistakin suuresti. Hän joutuu totuttelemaan muiden ihmisten kummasteluun, paheksuntaan, syrjintään. Ennakkoluuloihin.
Poikamme on lievästi autistinen, hänellä on adhd sekä Touretten syndrooma. Asperger-piirteitä. Sensorisen integraation häiriö. OCD-piirteitä.
Tässä blogissa tahdon kertoa siitä, millaista on meidän elämämme näiden asioiden keskellä ja siitä, ettei meitä tarvitse pelätä, tuomita tai ihmetellä. Meidän perheemme on tuikitavallinen, meidän poikammekin on oikeastaan ihan tavallinen pieni poika, jolla on vain hieman eri tavalla toimivat aivot. Itselleni matka tämän pojan kanssa on ollut mitä parhainta suvaitsevaisuuskasvatusta sekä retki, jonka varrella olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä paljon paremmin. Toivon, että jakaessani tarinaamme, poikani tarinaa, näin kävisi jollekin toisellekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti